Rumba-Akatemian juurilla: mestareiden opissa Santiago de Cubassa

RUMBA-AKATEMIA on kuubalaisen musiikin opetukseen erikoistunut musiikkikoulu, joka on tarjonnut kuubalaisen musiikin opetusta jo täydet kymmenen vuotta. Kuuba ja Suomi eivät ole kovin lähellä toisiaan niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikaan. Mistä siis on peräisin inspiraatio Rumba-Akatemian perustamiselle?
Musiikkikoulun perustajat Vili Mustalampi ja Tero Rantanen tutustuivat kuubalaiseen musiikkiin jo taaperoina, sillä veljesten isä, Heikki Lajunen, soitti son-musiikkia Septeto son -yhtyeessä. Oli siis vain ajan kysymys, milloin veljesten oli vastattava Kuuban kutsuun.
ENSIMMÄISET RUMBA-TUNNIT KUUBASSA 2003
Vuonna 2003 Vili saapui hieman veljensä jälkeen Santiago de Cubaan, ja kuuli Teron
tutustuneen kahteen uskomattoman taitavaan muusikkoon, Ramoniin ja Manoloon, jotka olivat rumberoita eli rumba-musiikin soittajia. Heti seuraavana aamuna Vili
otti ensimmäisen rumba-laulutuntinsa kaksimetriseltä Manololta,
eikä hän sen jälkeen enää juuri muusta puhunutkaan. Ensin oli vuorossa yambu, sitten guaguanco ja viimein columbia – kaikki kolme rumban päälajia. Samaan aikaan
Tero opiskeli rumbaa conga-rummuilla mestarirumpali Ramonin kanssa.
Vuoden 2003 jälkeen veljekset ovat viettäneet paljon aikaa opettajiensa luona
Kuubassa. Ramon Marques ja Rafael "Manolo" Cisneros opettavat Santiago de Cuban konservatoriossa ja esiintyvät folklore-yhtye Ballet Folklórico Cutumbassa.
RUMBA-AKATEMIAN SYNTY
Vuoden 2006 opintomatkan jälkeen sai alkunsa musiikkikoulu Rumba-Akatemia, joka täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Myös moni Rumba-Akatemian oppilas on sittemmin vieraillut koulun virallisten oppi-isien luona Santiagossa. Que viva la rumba!!